Työhyvinvointikurssi auttaa yritykset oikeille raiteille

Veritaksen tarjoama Kilpailukykyä työhyvinvoinnista -seminaarisarja on tehokas ponnahduslauta työhyvinvoinnin maailmaan.

Seminaarisarja koostuu kolmesta tapaamispäivästä sekä niiden välissä tehtävistä harjoituksista.

”Välitehtävät ovat käytännönläheisiä. Patistamme osallistujia miettimään, mitä työhyvinvoinnista huolehtiminen konkreettisesti tarkoittaa heidän organisaatiossaan”, kertoo Veritaksen työhyvinvoinnin asiantuntija Katri Wänninen.

Käsiteltävä aihepiiri on laaja: tapaamisissa puhutaan esimerkiksi hyvästä johtamisesta ja hyvinvoinnin mittareista sekä terveydestä ja työkyvystä.

”Joustamme sen mukaan, mitä osallistujat toivovat.”

Kokemusten vertailu kannattaa

Seminaarin tavoitteena on tiedon lisääminen ja oman työpaikan työhyvinvoinnin suunnitelmallinen kehittäminen mukavalla ja inspiroivalla tavalla. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin verkostoituminen.

”Olemme varanneet aikaa toisten kokemusten kuulemiseen. Tapaamisten hedelmällisin anti on vertaistuki ja yhdessä ideointi. Jokainen tarvitsee välillä vähän sparrausta”, Wänninen toteaa.

Osallistujat ovat Wännisen mukaan keskustelleet avoimesti myös työpaikan ongelmista tai haastavista tilanteista. Kun kaikki ovat samassa veneessä, on helppo puhua kaunistelematta.

”Se, mitä tapaamisissa käydään läpi, pysyy vain osallistujaporukan keskuudessa.”

Kenelle tarkoitettu?

Seminaarisarja soveltuu parhaiten pienille ja keskisuurille yrityksille − eli työyhteisöille, joissa työhyvinvoinnista huolehtiminen on ehkä vain yhden henkilön harteilla.

Viime kerralla mukana oli 10 organisaatiota. Toimialat vaihtelivat kuljetuksesta isännöintiin ja teollisuudesta kulttuuriin, mutta haaste oli kaikille sama: kuinka parantaa oman työpaikan hyvinvointia?

Ilmoittaudu mukaan seuraavaan työhyvinvoinnin seminaarisarjaan tai työhyvinvointikorttikoulutukseen tapahtumakalenterimme kautta.

Näin kommentoivat seminaariin osallistuneet

Tosi hyviä konkreettisia vinkkejä ja hyvät luennoitsijat

Taitava, asiantunteva ja inspiroiva

Kiitos arvokkaista tiedoista ja työvälineistä

Suunnitellut tavoitteet otetaan käyttöön vuoden 2016 aikana

Loistava, ja paljon hyviä ideoita myös muilta osallistujilta.

Lähde: Veritaksen palautelomake