Työnantajien työeläkemaksuja alennetaan väliaikaisesti

TyEL-maksujen alentaminen-400.png

Työnantajien TyEL-vakuutusmaksuosuutta alennetaan väliaikaisesti 2,6 prosenttiyksiköllä koronaepidemian aiheuttaman vaikean taloustilanteen vuoksi. Laki työntekijän eläkelain mukaisen vakuutusmaksun tilapäisestä alentamisesta vahvistettiin 6.4., ja se on voimassa 1.5.–31.12.2020.

Laissa määritellyt alennukset tulevat voimaan automaattisesti toukokuun alussa, eivätkä edellytä Veritaksen asiakkailta toimenpiteitä.

”On tärkeää, että yhteiskunta tekee kaikkensa, jotta talouden rattaat saadaan nopeasti liikkeelle ja jotta koronan aiheuttamien sulkutoimien kestoa saadaan lyhennettyä”, Veritaksen toimitusjohtaja Carl Pettersson sanoo.

”Työnantajien työeläkemaksujen alentaminen on yksi keino vähentää niitä negatiivisia vaikutuksia työllisyyteen, joita kriisillä väistämättä on.”

Lain voimassaolon aikana asiakkaille ei kerry asiakashyvityksiä. Vuodelta 2020 kertyvien asiakashyvitysten määrä jää siis normaalia pienemmäksi.

Työeläkemaksujen alentamiseen käytetään niin kutsuttua EMU-puskuria, jonka avulla työeläkejärjestelmä varautuu talouden häiriöihin ja suhdannemuutoksiin. Työnantajien työeläkemaksuja korotetaan tilapäisesti vuosina 2022–2025, jotta alennuksen vaikutus saadaan kompensoitua.

Lisätietoja: sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 7.4.2020