Kun eläkeiästä tuli henkilökohtainen juttu

Eläkeuudistuksen astuessa voimaan vuonna 2017 koko eläkeiän käsite muuttuu. Enää ei ole yhtä eläkeikää, vaan jokaisella ikäluokalla on omansa.

Muutos vaatii uutta ajattelutapaa meiltä kaikilta. Oman haasteensa tuo se, että kaikille eläkeikää ei ole vielä edes vahvistettu.

”Vuosina 1955–1964 syntyneiden eläkeiät ovat tiedossa. Mutta nuoremmille pystymme antamaan vain arvion, koska heidän eläkeikänsä on riippuvainen elinajan tulevasta kehityksestä”, eläkeasiantuntijamme Pirta Toivonen kertoo.

Lopullinen eläkeikä vahvistetaan vuonna 1965 syntyneille ja sitä nuoremmille sinä vuonna, jolloin he täyttävät 62 vuotta. Se ilmoitetaan työeläkeotteella.

Aloita aina työeläkeotteesta

Olit sitten minkä ikäinen tahansa, Toivosen mukaan paras paikka aloittaa eläkeasioiden tutkiskelu on oma työeläkeote. Otteen sisältö on kuitenkin hieman erilainen eri-ikäisillä.

”Jos on jo lähellä eläkeikää, otteelta näkee saman tien oman työhistoriansa, eläkeikänsä ja arvioidun eläkkeensä. Suurimmalle osalle ote sisältää kuitenkin vain tähänastiset työskentelytiedot. Tällöin otetta on tarkoitus käyttää tietojen tarkistamiseen ja eläkkeen kasvun seuraamiseen.”

Jos eläke ei aivan vielä kolkuttele ovella, sinun kannattaa ensin katsoa omalta työeläkeotteelta karttuneen eläkkeen määrä ja suunnata sen kanssa sitten verkkosivuiltamme löytyvään eläkelaskuriin.

”Nuorten on silti hyvä muistaa, että koska tulevaa työuraa ei voi aivan pilkulleen ennustaa, ei myöskään eläkettä. Tärkeintä on, että työeläkeotteelta löytyvät kaikki tähänastiset työt.”

Neuvontaa juuri sinulle

Toivonen on huomannut, että vaikka tietoa eläkeuudistuksesta on kosolti ja helposti saatavilla verkossa, henkilökohtaisen palvelun tarve ei ole vähentynyt. Pikemminkin päinvastoin.

”Vaikka esimerkiksi eläkeikänsä voikin tarkistaa verkosta, ihmiset haluavat usein varmistusta lukemalleen. Ja sitä halutaan nimenomaan ihmiseltä.”

”Laadukas henkilökohtainen asiakaspalvelu vaatii meiltä eläkeneuvojilta nyt entistä enemmän jatkuvaa keskittymistä, tarkkuutta ja syventymistä juuri kyseisen asiakkaan tilanteeseen. Mutta siinä on tavallaan myös tämän työn suola.”

Lue lisää: Näin eläkeikä muuttuu vuonna 2017.