Milloin jäisin eläkkeelle?

Toisille päätös on helppo, toisille se taas aiheuttaa harmaita hiuksia. Vaakakupissa painaa tietysti moni seikka, mutta yksi keskeisimmistä on tuleva eläkkeen määrä.

On helppoa saada selville, kuinka paljon eläkettä on karttunut plakkariin tähän mennessä. Se selviää vaikkapa omalta työeläkeotteelta tai eläkeneuvonnastamme. Mutta jos töitä ja jatkohaluja riittää, edessä on jo paljon kinkkisempi kysymys.

Kumpi on kannattavampaa eläkkeen kannalta: jatkaa vielä hetki töissä vai siirtyä nauttimaan ansaituista lanteista heti eläkeiän täytyttyä?

Se on kuitenkin varmaa, että eläke on aina sitä suurempi, mitä pidempään töissä jatkaa.

”Yksiselitteistä vastausta tähän ei ole, sillä ei ole olemassa kahta tismalleen samanlaista työuraa. Se on kuitenkin varmaa, että eläke on aina sitä suurempi, mitä pidempään töissä jatkaa”, kertoo eläkekäsittelijä Mirka Salmi.

Kun eläkeikä täyttyy, eläke alkaa kasvaa korkoa

Vuonna 2017 voimaan astuu eläkeuudistus. Työssä jatkaminen kannattaa myös uudistuksen jälkeen, vaikka muutoksia onkin tulossa. Yli 63-vuotiaiden 4,5 prosentin superkarttuma poistuu, ja tilalle tulee lykkäyskorotus.

”Kun eläkkeen ottamista siirtää yli eläkeiän, saa eläkkeeseensä korotusta. Jokainen lykätty kuukausi tuo eläkkeeseen 0,4 prosenttia lisää. Lykkäämällä kokonaisen vuoden saa 4,8 prosentin korotuksen.”

”Ja jos on töissä, päälle tulee tietysti myös työstä karttuva eläke eli 1,5 prosenttia palkasta vuodessa.”

Kun eläkkeen ottamista siirtää yli eläkeiän, saa eläkkeeseensä korotusta.

Salmen mukaan superkarttuma ja lykkäyskorotus ovat kuin eri puusta veistetyt. Superkarttumasta oli eniten hyötyä heille, joiden palkkakehitys oli nouseva ja ansiot suurimmillaan juuri ennen eläkkeelle jäämistä. Ja vähiten heille, jotka vähensivät työskentelyä uran loppupäässä tai olivat pätkätöissä.

”Siinä mielessä lykkäyskorotus on oikeudenmukaisempi, että se perustuu koko työhistoriaan, eikä vain viimeisiin vuosiin. Korotuksen määrä riippuu siitä, miten paljon eläkettä on työuransa aikana ehtinyt kartuttaa ja miten kauan eläkettä lykkää.”

Apua päätöksentekoon

Kun eläkeikä lähestyy, suosittelee Salmi ensimmäisenä tarkistamaan tähän saakka karttuneen eläkkeensä määrän omalta työeläkeotteeltaan.

Sen jälkeen suuntaa antavan arvion lykkäyskorotuksesta voi laskea alla olevalla kaavalla tai ottaa yhteyttä eläkeneuvontaamme.

”Päätöstä emme voi kenenkään puolesta tehdä, mutta neuvoja voimme antaa ainakin siltä osin, kun kyse on eläkkeen määrästä. Ja henkistä tukea. Onhan kyseessä kuitenkin yksi elämän tärkeimmistä taitekohdista”, Salmi lupaa. 

 

Näin arvioit lykkäyskorotuksesi määrää:

Lykättyjä
kuukausia 
eläkeiän 
jälkeen, kpl

x

0,004

x

Karttunut
eläkkeesi,
e/kk*)

=

Lykkäys-
korotuksesi
määrä, e/kk

Esimerkiksi jos eläkeikä on 63 vuotta, eläkkeelle jäädään 63 v 10 kk iässä ja tähän saakka karttunut eläke on 1 500 euroa.
10 x 0,004 x 1500 = 60
*) Oman karttuneen eläkkeesi löydät työeläkeotteeltasi osoitteesta www.tyoelake.fi.