Suutarin ei ole pakko pysyä lestissään

Työpaikan sääntöjä noudatetaan usein kyseenalaistamatta, mutta välillä kannattaa heittäytyä vastarannan kiiskeksi. Kun vanhat käytännöt pistetään syyniin, voi rutiinien kätköistä löytyä tie menestykseen.

Mia Vanhatalo lähti Kristiinankaupungista 90-luvulla. Vakaana aikomuksena oli luoda uraa maailmalla ja karistaa pikkukaupungin pölyt jaloista lopullisesti. Mutta kuinka ollakaan: reilut parikymmentä vuotta myöhemmin hän päätyi takaisin kotikonnuilleen perustamaan yksityistä hybridisairaalaa KristinaMediä.

”Elämä yllättää, jos sille antaa mahdollisuuden. Haluaisin haastaa jokaisen miettimään uusiksi omaa rooliaan ja ammattiaan silloin tällöin”, toimitusjohtaja Vanhatalo kertoo.

Muutos on mahdollisuus

Ulkomaanpestiensä aikana Vanhatalo on nähnyt monia erilaisia työkulttuureja. Hän on huomannut suomalaisessa työelämässä piirteen, jollaista ei muualta löydy.

”Meillä tarve lokeroida jokainen työntekijä visusti omalle paikalleen ja huolehtia, että hän myös pysyy siellä. Tähän näpertämiseen kuluu niin paljon aikaa ja vaivaa, että kokonaiskuva jää näkemättä”, Vanhatalo toteaa.

Toisaalta hän ymmärtää, miksi suutarin toivotaan pysyvän lestissään. Selkeys ja jatkuvuus tuovat turvaa ja pitävät elämän yksinkertaisena. Samalla lokerointi kuitenkin rakentaa työelämään korkeita raja-aitoja. Entäs jos suutari jää työttömäksi? Tai haaveilee salaa kukkakauppiaan urasta?

Minusta on lohdullista muistaa, että jokainen voi raivata oman polkunsa sen sijaan, että seuraisi muiden jalanjäljissä.

”Minusta on lohdullista muistaa, että jokainen voi raivata oman polkunsa sen sijaan, että seuraisi muiden jalanjäljissä. Visionäärillä ei aina ole helppoa, mutta pohjimmiltaan asioiden muuttaminen on yksinkertaista − sen kuin vain menee ja muuttaa.”

Brändää itsesi

Toinen Vanhatalon huomaama ominaisuus on osaamisen piilottelu. Suomesta löytyy rutkasti tietotaitoa ja voimavaroja, kuten korkeakoulutusta, hyvinvointia, teknologiaa, luontoresursseja ja sairaanhoitoa. Vaan tietääkö siitä kukaan muu?

Emme osaa brändätä osaamistamme, joten paljon loistavia tilaisuuksia jää hyödyntämättä.

”Olemme hieman hemmoteltuja ja luulemme olevamme maailman parhaita joka asiassa. Emme kuitenkaan osaa brändätä osaamistamme tai myydä tuotteita eteenpäin, joten paljon loistavia tilaisuuksia jää hyödyntämättä.”

Välillä ohjat kannattakin ottaa omiin käsiinsä. Työelämässä on johtajia ja seuraajia ja on jokaisen omalla kontolla valita, kumpaan joukkoon kuuluu.

Luo uutta ja menesty

Kun työpaikan lokerot käyvät ideoillesi liian ahtaaksi tai kaipaat urallesi uutta suuntaa, Vanhatalo kehottaa harkitsemaan yrittäjäksi ryhtymistä.

”Firman pyörittämiseen tarvitaan kuutta asiaa: markkinointia, talousosaamista, bisnesjuridiikkaa, hr-palveluita, terveydenhuoltoa sekä tietysti jotain omaa ja uniikkia”, Vanhatalo luettelee.

Ja jos todellista nousukiitoa havittelee, täytyy vielä ottaa askel pidemmälle. Menestyvä yritys syntyy siinä vaiheessa, kun oikeat ihmiset saadaan oikeille paikoille oikeaan aikaan, ja heillä kaikilla on sama tahto.