Ylilääkäri Reijo Grönfors: ”Työnteolle ei ole mitään yläikärajaa.”

Vuoden 2017 alussa voimaan tullut eläkeuudistus nostaa alinta eläkeikää asteittain 65 ikävuoteen. Sen jälkeen eläkeikä sidotaan odotettavissa olevaan elinikään. Käytännössä tämä tarkoittaa, että teemme töitä pidempään. Kuinka paljon pidempään, sitä ei vielä tiedetä.

Monesta nuoresta tuntuu, että eläkeikä lykkääntyy pikkuhiljaa aina kauemmas, ja jotkut pohtivat, onko tosiaankin mahdollista jatkaa työntekoa 70-vuotiaaksi asti.

Tosiasiassa jo 1800-luvulla valtion virkamiesten eläkeikä oli 65 vuotta. Tuolloin odotettavissa oleva elinikä oli vain 40 vuotta. Nyt elämme lähes kaksi kertaa kauemmin.

Veritaksen ylilääkäri Reijo Grönfors toteaa, ettei työnteolle ole mitään yläikärajaa.

”Olemme merkittävästi terveempiä kuin silloin, kun eläkejärjestelmämme luotiin. Pelkästään vuosina 2000–2011 on itsensä täysin työkykyisiksi tuntevien 65–74-vuotiaiden osuus lisääntynyt huomattavasti”, sanoo Grönfors. ”Yli puolet tästä ikäluokasta tuntee itsensä täysin työkykyiseksi.”

Parempi terveydenhuolto lykkää vanhenemista

Työkyvyn paranemisesta saamme osittain kiittää nykyaikaista terveydenhuoltoa.

”Vielä 1950-luvulla 60-vuotias oli selkeästi vanhus ja usein myös sairas. Viime vuosikymmenien aikana terveydenhuolto on kehittynyt valtavasti, ja nykyään meillä on saatavilla uusia, tehokkaita hoitomenetelmiä. Olemme myös oppineet ehkäisemään erilaisia sairauksia.”

Ei siis ole syytä huolestua, jos nyt saa tietää pääsevänsä eläkkeelle vasta lähes 70-vuotiaana. ”Tilanne ei ole ollenkaan synkkä”, Grönfors lohduttaa.

Elämme pidempään, joten pystymme myös työskentelemään pidempään, sanovat asiantuntijat.  Tämän vuoksi eläkeikää on nyt nostettava. Grönfors yhtyy näihin ajatuksiin.

”Eliniän pitenemisen tulee kulkea käsi kädessä lisääntyvän hyvinvoinnin kanssa. Meidän ei pidä vain pyrkiä elämään pidempään vaan myös elämään terveempänä. Ihminenhän ei voi hyvin, ellei hänellä ole jotain merkityksellistä tekemistä. Työ täyttää tämän tarkoituksen, se saa ihmisen tuntemaan itsensä tärkeäksi.”

Sen sijaan, että sanomme että meidän ”täytyy” tehdä töitä, pitäisi lähteä ajatuksesta, että ”saamme” tehdä töitä.  

”On aivan eri asia harrastaa jotain mukavaa kuin tehdä jotain merkityksellistä. Pysymme yksinkertaisesti terveempinä, kun työskentelemme pidempään.”

Aikaisempi eläkkeelle siirtyminen on edelleen mahdollista

Aivan itsestään selvää ei ole, että hyvinvointi kasvaa samassa tahdissa eliniän pitenemisen kanssa. On myös huolenaiheita.

”Olemme nykyään kovin passiivisia, istumme lähes koko päivän. Lisäksi osa väestöstä liikkuu aivan liian vähän ja monet ovat ylipainoisia. Diabeteksen riski kasvaa”, Grönfors toteaa. Myös alkoholin kulutuksen lisääntyminen huolestuttaa häntä.

Niille, jotka eivät jaksa työelämässä, on jatkossakin erilaisia mahdollisuuksia siirtyä aikaisemmin eläkkeelle.

Vuoden 2017 alusta alkaen on esimerkiksi 62 vuotta täyttäneillä ollut mahdollisuus nostaa osa karttuneesta työeläkkeestään ja vähentää työntekoa.

Myös Grönfors kaipaa lisää tämän kaltaista joustavuutta. ”On muistettava, että me kaikki ikäännymme omalla tavallamme, osittain riippuen perimästä. Viisikymppinen voi olla biologisesti 70-vuotias.”

”Kaikki riippuu siitä, minkälaisen perimän kukin sattuu saamaan. Tämän vuoksi meilläkin ehkä pitäisi olla enemmän vaihtoehtoja työnteon asteittaiseen vähentämiseen, kuten Ruotsissa. Suomessa työtä tehdään joko kokoaikaisesti tai ei lainkaan.”

Työelämän itsessään pitää siis muuttua joustavammaksi, mutta myös jokaisen työntekijän tulee sopeutua muuttuvaan ympäristöön.

”Yhteiskunta ja työelämä muuttuvat, osa ammateista katoaa ja uusia tulee tilalle. Työnteon tavat muuttuvat tulevaisuudessa.”

”Jatkossa joudumme opettelemaan uusia asioita, ehkä jopa kouluttautumaan aivan uuteen ammattiin. On tärkeää pysyä valppaana ja tarttua myönteisiin haasteisiin.”

Grönfors ei itse ole vielä ehtinyt ajattelemaan omaa eläköitymistään.

”Olen onneksi saanut olla terveenä. Juuri nyt on paljon mielenkiintoista meneillään terveydenhuollon sektorilla sote-uudistuksen myötä. Minulla ei ole vielä mitään aikomusta jättää työelämää.”