Pomo, sinulla on yksi ainoa tehtävä

ari-ramo-veritas-900.jpg

Johtaminen on aina ensisijaisesti tunteen johtamista. Jokaisessa arkisessa kohtaamisessa pomolla on mahdollisuus valita: haluanko luoda työpaikalleni negatiivisen tai positiivisen fiiliksen?  

”Hyvä pomo tietysti valitsee positiivisen fiiliksen”, sanoo yksinkertaisesta johtamisesta kirjan kirjoittanut Ari Rämö.

Rämö on karsinut johtamisesta pois turhan byrokratian, valtarakenteet, kontrolloinnin ja käskyttämisen. Jäljelle jää vain kaikkein olennaisin. Jopa termit esimies ja alainen saavat huutia.

”Meillä töissä kaikki ovat ihmisiä. Esimies on olemassa omia ihmisiään varten, ei toisin päin. Hänen tehtävänsä on parhaansa mukaan huolehtia siitä, että töihin on kiva tulla. Niin yksinkertaista se on.”

Arvosteletko vai arvostatko?

Yksinkertainen ei kuitenkaan ole sama asia kuin helppo. Sen Rämö tietää itsekin. Hän on kulkenut pitkän tien tullakseen hyväksi johtajaksi. Lähtökohdat lapsuudessa eivät olleet otolliset empaattiselle elämänasenteelle.

”Isäni arvosteli rankasti kaikkea tekemistäni. Myöhemmin myös koulussa ja ensimmäisissä työpaikoissa vallitsi arvostelun, pelottelun ja virheiden hakemisen kulttuuri. Itsekin vielä kolmekymppisenä uskoin tietäväni kaiken kaikesta ja muut olivat aina väärässä. Halusin pomottaa”, Rämö toteaa.

Hiljalleen ylimieliselle pomottajalle kävi selväksi, että motivointi on vaikeaa, mutta motivaation pilaaminen äärettömän helppoa. Hän myös huomasi itse janoavansa loputtomasti hyväksyntää ja positiivista palautetta taustansa takia.

Lopulta Rämö teki tietoisen päätöksen: aion valita arvostuksen arvostelun sijaan.

Yksinäisyyden saa aikaan arvostelemalla. Ystävyyden saa aikaan arvostamalla.

”Se oli kova päätös. Motivoin itseäni jatkuvasti olemaan empaattinen ja arvostava muita kohtaan. Joskus teki tiukkaa ihan vain olla hiljaa ja antaa muiden hoitaa työnsä parhaaksi katsomallaan tavalla. Ja opettelua se vaatii vieläkin.”

Rämöä kuitenkin rohkaisi jaksamaan se, että tulokset alkoivat nopeasti näkyä työyhteisössä. Hyvinvointi kasvoi kohisten.

”Yksinäisyyden saa aikaan arvostelemalla. Ystävyyden saa aikaan arvostamalla.”

Koko firman täytyy muuttua

Rämö on ollut SICK Finland Oy:n toimitusjohtajana 14 vuotta. Hänet pestattiin aikoinaan tappiota tekevään yritykseen johtamaan ihmisiä uudella tavalla. Organisaatiokulttuuri ja yhdessä tekeminen kaipasi perinpohjaista remonttia.

”Haasteena oli saada aikaan aitoa yhteistyötä ja positiivista kehittämistä. Ihmisiä oli yli kymmenen vuoden ajan lähinnä käskytetty ja johdettu kovalla kädellä”, Rämö muistelee.

Rämö aloitti keskustelemalla jokaisen työntekijän kanssa erikseen. Hän kysyi, mitä he tekisivät, jos olisivat hänen paikallaan. Sitten hän alkoi toteuttaa esiin nousseita toiveita ja ideoita.

”En usko yksittäisiin työkykyprojekteihin. Muutoksen täytyy tapahtua ylimmässä johdossa asti. Kaikkia täytyy arvostaa samalla tavalla ja sen pitää näkyä arjessa.”

Parin-kolmen vuoden jälkeen empaattisuus ja arvostus alkoivat saada pysyvää jalansijaa organisaatiossa. Muutoksen jälkeen SICK Finland Oy:n Suomen myynti on viisinkertaistunut. Lomautuksia, sairaspoissaoloja tai vaihtuvuutta ei juuri ole. Töihin tullaan mielellään.

Ari Rämö luennoi yksinkertaisesta johtamisesta Veritaksen Työelämän Forumissa lokakuussa. Tulevat tapahtumat näet tapahtumakalenteristamme. Ilmoittaudu mukaan!

6 askelta paremmaksi johtajaksi

  1. Mieti millainen ihminen haluat olla toiselle.
  2. Tee tietoinen päätös valita arvostus arvostelemisen sijaan.
  3. Ota jokainen arkinen kohtaaminen mahdollisuutena parantaa toisen ihmisen fiilistä.
  4. Muista, että hyvä fiilis johtaa hyvään tulokseen. Samalla vaihtuvuus ja sairaspoissaolot vähenevät.
  5. Tehkää muutokset yhdessä koko firman kesken ja puhukaa avoimesti tulevaisuudesta.
  6. Uskalla vaihtaa yrityksen avainhenkilöitä, mikäli he eivät ole valmiita luopumaan autoritaarisesta, byrokraattisesta johtamistavasta.