Työelämän Forum innosti menestykseen ja kannusti ihmisyyteen

IMG_1821.jpgVeritaksen järjestämässä Työelämän Forumissa Finlandia-talossa 24.10. noin 200 henkilöä keskusteli ja oppi tärkeistä aiheista kuten työkulttuurin merkitys ja rakentaminen, tulevaisuuden työelämän tärkeimmät taidot sekä jatkuva oppiminen. Katso päivän tunnelmia oheisesta kuvakavalkaadista.
-    Älä anna mielikuvituksesi rajojen jarruttaa tekemistä. Kuka osasi esimerkiksi 80-luvulla kuvitella vastausautomaatin, eli Googlen? kysyi keksijä, säveltäjä ja futuristi Perttu Pölönen. 
Moni inspiroitui Pölösen ajatuksista siitä ihmisyydestä, joka erottaa meidät koneista. Tulevaisuudessa sydämen sivistyksestä tulee yhä arvokkaampaa. Pertun tulevaisuuden työelämässä tärkeintä ovat: 
•    kommunikaatio
•    innostus 
•    uteliaisuus 
•    kokeileva mieli 
•    kärsivällisyys 
•    teknologia-osaaminen 
•    etiikka 
•    taito tulkita 
•    luovuus 
•    ratkaisukyky 
•    yrittäjäasenne 
•    hyvinvointi


tef-1.jpg
Innostava tavoite johdattaa menestykseen

Mentaalikoutsi Melina Niemi esitteli ne menestyksen portaat, joita pitkin Nuoret Leijonat johdettiin MM-kultaan. 
-    Jos yrityksesi haluaa menestystä, mikä on innostava tavoitteenne? Miksi ihmiset haluavat lähes riemua kiljuen tulla meille aamuisin töihin? Keskittyminen ja itseensä luottaminen ovat myös tärkeitä, Mellu kertoo.
Wakarun Petri Väyrynen puhui veritaslaisille ja asiakkaillemme oppimista tukevasta työkulttuurista. Oppimista tukeva työkulttuuri on hänen mukaan turvallinen, erilaisuutta suvaitseva, avoin ja antaa aikaa ajattelulle.
Ellun Kanoja edustava Marjaana Toiminen johdatti yleisön työn murroksen seuraavaan vaiheeseen. Muutama pääpointti:
•    Kun ennakoit, esitätkö oikeat kysymykset?
•    Kun haluat muutosta, muututko johtaja itse?
•    Koskeeko muutos työntekijöitä, saavatko he vaikuttaa?
•    Jos emme ota riskejä, jäämmekö digitalisaation takapajulaksi?


Bild-tef-2.jpg

Vilkaissa pyöreiden pöytien keskusteluissa pohdimme mm. työpaikan kulttuuria ja miten sitä voi parantaa. Lohdullista kyllä uskomme, että voi, esimerkiksi näin:
Nosta esiin hyvät asiat ja jalosta niitä, kanna oma vastuusi, johda esimerkillä ja näe oikeus oppia oikeutena, ei velvollisuutena.

Bild-tef-3.jpg

Kiitos asiakkaamme aktiivisista yhteisistä pohdinnoista! Löydät päivän pöhinät somesta #työelämänforum