Asiakkaan ääni: Työhyvinvointia kannattaa mitata säännöllisesti

Asiakkaanaani_OveNäsman.png

Kuka olet ja mitä yrityksesi tekee?

Olen Ove Näsman. Jäin eläkkeelle kymmenen vuotta sitten ja sen jälkeen olen keskittynyt työhyvinvoinnin kehittämiseen perheyrityksessämme KivaQ:ssa. Aloitin yksin, mutta nyt meillä on kasassa hyvä tiimi.

Minulla on takana pitkä ura työterveyslääkärinä. Siinä työssä huomasin, että työhyvinvointia pitää kehittää. Kehittäminen ei ole sitä, että toimitusjohtaja päättää ja muut tekevät, vaan kaikkien pitää osallistua.

Työ KivaQ:ssa on ollut sen verran mielenkiintoista, että en ole malttanut lopettaa, vaikka iän perusteella olisi pitänyt niin tehdä.

Onko korona-aika vaikuttanut yrityksesi toimintaan?

Koronapandemia on näkynyt hyvin selvästi toiminnassamme. Monet kehittämistyöpajat ja esittelyt on siirretty syksylle. Tuloksen kannalta vuodesta ei tule mitenkään loistava, mutta yritys kyllä pysyy pystyssä eikä meillä ole suunnitelmia lomauttaa työntekijöitä. Käytämme tämän hiljaisemman ajan suunnitteluun ja menetelmien kehittämiseen.

Miten Veritas on auttanut sinua?

Olemme tehneet Veritaksen kanssa paljon yhteistyötä ja arvostamme sitä kovasti. Keskustelemme ja opimme toisiltamme. 

Onko sinulla vinkkejä muille työnantajille?

Tässä tilanteessa kehottaisin työnantajia valmistautumaan siihen hetkeen, kun työntekijät palaavat etätöistä toimistolle. Työntekijöiden käsityksiä ja toiveita voi kartoittaa esimerkiksi nimettömän kyselyn avulla. Monissa yrityksissä on nyt huomattu, että työt sujuvat hyvin etänäkin. Etätyö ei kuitenkaan voi kokonaan korvata kasvokkain tapahtuvaa suoraa vuorovaikutusta. 

Myös työhyvinvointia kannattaa mitata säännöllisesti. Aika usein törmää siihen käsitykseen, että työnhyvinvointia ei kannata mitata silloin, kun on tulossa muutoksia. Odottaminen ei kuitenkaan kannata, sillä aina tulee seuraavia muutoksia. Kun mittaa heti, voi myöhemmin verrata tuloksia ja nähdä, miten muutokset ovat vaikuttaneet.
 

Yrittäjien eläkevakuuttaja Veritas kuulee ja kertoo asiakkaiden vinkit ja tarinat. Löydät ne myös sosiaalisen median kanavistamme: #asiakastarina