Hyvinvoinnin vinkkivitonen

6.2.2020, Uutiset ja lehdistötiedotteet

Järjestimme tammikuussa Facebookissa kilpailun, jossa kysyimme seuraajiltamme hyvinvoinnin parantamiseen liittyviä vinkkejä. Saimme runsaasti vastauksia, joissa seuraajamme kertoivat, mitkä asiat saavat heidät voimaan hyvin ja rentoutumaan keskellä kiireistä arkea. 

Vastauksista selvisi, että useimmat vastaajista rauhoittuvat ja rentoutuvat ulkoillessaan luonnossa. Myös muu säännöllinen liikunta tai urheilu, terveellinen ruoka sekä riittävä uni ja lepo ovat tärkeitä hyvinvoinnin ja jaksamisen kannalta. Lisäksi sosiaaliset suhteet ja lemmikit tuovat monille iloa elämään.

Kallioinen merenranta

Seuraajiemme top 5 vinkkiä:  

1.    ulkoile luonnossa ja liiku säännöllisesti
2.    syö hyvin ja terveellisesti
3.    lepää ja nuku riittävästi
4.    vietä aikaa perheen ja ystävien kanssa
5.    vietä aikaa eläinystävien kanssa
 
”Nämä ovat todella tärkeitä asioita ja vaikuttavat merkittävästi jokaisen työkykyyn.  Kun puhutaan hyvinvoinnista, ei myöskään kannata unohtaa työpaikan ilmapiiriä. Olemme kokonaisuus ja viemme kotiin sen olotilan, joka meillä töissä on ollut”, muistuttaa Veritaksen työhyvinvoinnin asiantuntija Katri Wänninen

Katrin kollega Johan Treuthardt työhyvinvointitiimistä on samaa mieltä: ”Töissä saa ja mielellään pitää olla hauskaa, jotta kotona on energiaa keskittyä itselle tärkeisiin asioihin eikä vain palautumiseen kohti seuraavaa työpäivää.”

Veritas tarjoaa asiakkailleen neuvontaa ja sparrausta webinaareissa ja työkykyjohtamisen tilaisuuksissa. Tule mukaan!