Veritaksella vahva kolmas kvartaali – osakkeet tuottivat 11,2 prosenttia

  • Veritaksen sijoitukset tuottivat yhteensä 5,7 prosenttia vuoden kolmella ensimmäisellä kvartaalilla
  • Parhaiten tuottivat osakesijoitukset, 11,2 prosenttia
  • Korkosijoitukset tuottivat 2,6 prosenttia
  • Vuosittainen reaalituotto on viimeiset viisi vuotta ollut keskimäärin 6,4 prosenttia
  • Vakavaraisuuspääoma oli 748,2 miljoonaa euroa (681,6 miljoonaa euroa 31.12.2016) ja vakavaraisuustaso 131,0 prosenttia.

Kolmatta kvartaalia sävytti osakemarkkinoiden vahva kehitys. Veritaksen osakesalkku tuotti 11,2 prosenttia. Kaikki omaisuuslajit ovat tänä vuonna kehittyneet myönteisesti. ”Voimme olla tyytyväisiä tulokseemme ja siten myös vakavaraisuuteemme”, sijoitusjohtaja, varatoimitusjohtaja Niina Bergring sanoo.

”Kasvukäänne on ollut hieman markkinoiden alkuvuoden odotuksia vahvempi erityisesti Euroopassa ja kehittyvillä markkinoilla. Yritysten tulosodotukset ovat täyttyneet. Likviditeettituki jatkuu ja markkinoilla on paljon rahaa, joka hakeutuu riskipitoisiin finanssi-instrumentteihin korkomarkkinoiden pidemmän tähtäimen tuotto-odotusten painuttua hyvinkin mataliksi”, Bergring toteaa.

Myös korkosalkku kehittyi hyvin tuoton ollessa 2,6 prosenttia. ”Kaikki riskilliset korkosijoitukset ovat kehittyneet hyvin positiivisesti osittain koska odotukset korkojen korottamisen suhteen hälvenivät alkuvuonna. Tämä niin kutsuttu”Goldilocks” -skenaario on suotuisa myös korkosijoituksille.”

Kiinteistösalkun tuotto oli vakaa, 4,5 prosenttia. ”Teimme seurantajakson aikana kiinteistösalkkuumme muutoksia myymällä asuntoyhtiösalkun. Uusia investointihankkeita on käynnissä. Aktiviteetti kotimaisilla kiinteistömarkkinoilla on vilkasta”, Bergring analysoi.

Viiden viime vuoden reaalituotto on ollut 6,4 prosenttia. Vuodesta 1997 Veritaksen keskimääräinen vuotuinen reaalituotto on ollut 4,5 prosenttia.

Hyvä sijoitustulos vahvisti Veritaksen vakavaraisuutta 131 prosenttiin. Vakavaraisuuspääoma oli 748,2 miljoonaa euroa (681,6 miljoonaa euroa 31.12.2016). Vakavaraisuusasema eli vakavaraisuuspääoma suhteessa vakavaraisuusrajaan, oli 2,3.

Odotukset likviditeettipolitiikan suhteen kääntyneet

Markkinoiden odotukset ovat viime viikkoina muuttuneet keskuspankkien korko- ja likviditeettipolitiikan suhteen. Tämä näkyy valtionobligaatioiden tuoton kääntymisessä positiivisesta negatiiviseksi. ”Loppuvuoden kehitys voi olla positiivista, jos kasvu jatkuu vahvana ja odotukset keskuspakkien toimien suhteen pysyvät kohtuullisina.”

”Ensi vuodesta tulee mielenkiintoinen useimman keskuspankin aloittaessa likviditeettituen vähentämisen. Tuki on ollut tuottojen takeena finanssikriisistä asti. Jotta likviditeettivähennys voisi tapahtua hallitusti ilman suurempia häiriöitä, pitää globaalin kasvun jatkua ja jopa kiristää tahtia.”

Eläkkeensaajien määrä ylitti 31 000

Eläkkeensaajien lukumäärä ylitti ensimmäistä kertaa 31 000. Veritas maksoi eläkettä tai muuta etuutta yhteensä 31 024 henkilölle vuoden yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana.

”Eläkepäätösten määrä kasvoi noin viisi prosenttia viime vuoden samaan ajanjaksoon verrattuna”, toimitusjohtaja Carl Pettersson sanoo. ”Tämä johtuu pääasiassa osittaisen varhennetun vanhuuseläkkeen suuresta suosiosta. 271 asiakkaalle on tänä vuonna myönnetty varhennettu vanhuuseläke.”

 

VERITAS ELÄKEVAKUUTUS
Markkinointiviestintä

 

Liitteet
Tuloskatsaus 1–9/2017

 

Lisätietoja

Toimitusjohtaja Carl Pettersson, puh. 010 550 1600
Sijoitusjohtaja, varatoimitusjohtaja Niina Bergring, puh. 010 5501 882, 040 822 1514
Talousjohtaja Tommy Sandås, puh. 010 5501 186, 050 593 0138

Avainsanat