Haemme pääkonttoriimme Turkuun sijoituscontrolleria

Turku

Työskentelet tiiviissä yhteistyössä sijoitusorganisaation kanssa hoitaen yhtiön sijoituksiin liittyviä raportointitehtäviä. Tehtäviisi kuuluvat mm. sijoitusten kuukausiraportointi joukkovelkakirja-, osake-, rahasto- ja johdannaiskauppojen osalta sekä sijoitusten kirjanpitoon liittyvät tehtävät.  Osallistut myös erilaisiin järjestelmäprojekteihin sekä toimit muiden Back Office-tiimiläisten sijaisena tiettyjen tehtävien osalta.

Johdannaisten tuntemus sekä niihin liittyvien prosessien kehittäminen ovat tärkeä osa toimenkuvaasi. Luonteeltasi olet paineensietokykyinen, joustava ja kehittämisorientoitunut. Numerotarkkuus ja Excelin tuntemus ovat tehtävässä välttämättömiä.

Edellytämme sinulta tehtävään sopivaa korkeakoulututkintoa esimerkiksi laskentatoimesta tai rahoituksesta sekä aiempaa kokemusta sijoitus- tai rahoitusalalta. Lisäksi pystyt itsenäiseen työskentelyyn suomen, ruotsin ja englannin kielellä. Viranomaisraportoinnin ja tuottoraportoinnin tuntemus katsotaan sinulle eduksi.

Tarjoamme Sinulle vakituisen työsuhteen ja mahdollisuuden kehittyä monipuolisten sijoitustoimintaan liittyvien tehtävien parissa. Toivomme, että voisit aloittaa mahdollisimman pian.

Lisätietoja tehtävästä antaa Mercuri Urvalilla Petra Naavalinna, puh. 040 5191 448. Petra on varmimmin tavoitettavissa 28.11. klo 16.00-17.30 ja 5.12. 8.00-9.30.

Lähetä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen viimeistään 6.12.2016 osoitteessa www.mercuriurval.fi.

 

Veritas Eläkevakuutus on voimakkaasti kasvuhakuinen työeläkevakuuttaja, jonka toiminta perustuu henkilökohtaiseen yhteydenpitoon ja asiakaspalveluun. Luotettavana yhteistyökumppanina ajattelemme asiakkaan tulevaisuutta ja tarjoamme aina parasta mahdollista vakuutusratkaisua. Lisätietoa meistä löydät osoitteesta www.veritas.fi