Vastuullisuus

vastuullisuus_metsä.png

Kannamme vastuun sinusta, minusta ja meistä

Veritas Eläkevakuutus huolehtii noin 100 000 työntekijän, yrittäjän ja eläkkeensaajan eläketurvasta Suomessa. Koko toiminnan lähtökohtana on vastuullisuus; tehtävämme eläkejärjestelmän toimeenpanijana on huolehtia suomalaisten eläketurvasta ammattimaisesti sekä meille uskotuista eläkevaroista tuottavasti ja turvaavasti. Viime vuonna vastuulliset liiketoimintaperiaatteemme linjattiin koko henkilöstön voimin. Vastuullisuus on Veritaksella osa arkea ja mukana kaikessa tekemisessä – se on huolenpitoa sinusta, minusta ja meistä.

Veritaksessa viime vuonna tehty strategian tarkistuskierros ulottui myös vastuullisuusajatteluun. Yhteistyössä koko henkilöstön kanssa syntyi yhtiön vastuullisuuspolitiikka sekä siitä johdetut vastuulliset liiketoimintaperiaatteet.

Uusi Code of Conduct hyväksyttiin Veritaksen hallituksessa 22.01.2019. Toimintaa ohjaavat arvomme – vahva asiakaslähtöisyys, innostava yhteistyö ja ratkaisukeskeisyys ovat myös vastuullisuusajattelun ytimessä. Vastuullisuusperiaatteemme ottavat kantaa ympäristöasioihin, asiakastyöhön, sijoitustoimintaan ja vastuuseemme työnantajana. Avoin ja lähestyttävä viestintä on iso osa vastuullista toimintaamme.

Keskeinen ajatuksemme on se, että vastuullisuus on meille luonnollinen osa kaikkea toimintaamme ja mukana arjen valinnoissa. Yrityksen vastuullisuusstrategian sijaan haluamme rakentaa vastuullisen yritysstrategian. Yksinkertaisesti sanottuna vastuullisuus on huolenpitoa sinusta, minusta ja meistä.