Vuosikertomus 2019

Toimitusjohtajan katsaus

Vuosi 2019 oli tapahtumantäyteinen vuosi Veritakselle. Yhdistyimme Pensions-Alandian kanssa ja otimme käyttöön kansallisen tulorekisterin. Näiden isojen rakenteellisten muutosten lisäksi teimme paljon pieniä toimenpiteitä, joiden avulla edistimme strategista tavoitettamme olla paras eläkeyhtiö yrittäjille ja yrittäjävetoisille yrityksille.

Yhdistyminen Pensions-Alandian kanssa toteutui suunnitelmien mukaan vuoden alussa, ja se toi mukanaan monia uusia asiakassuhteita ja uusia työntekijöitä Ahvenanmaalla. Fuusion myötä Veritaksen volyymit kasvoivat noin 10 prosentilla. Lisäksi fuusio paransi Veritaksen vakavaraisuusastetta noin yhden prosenttiyksikön ja hoitokustannussuhdetta noin kolme prosenttiyksikköä. Yhteistyö ahvenanmaalaisten asiakkaiden kanssa on käynnistynyt hyvässä hengessä ja olemme iloisia siitä, että meidät on otettu Ahvenanmaan elinkeinoelämässä lämpimästi vastaan.

Tavoitteemme olla yrittäjän arvoinen eläkevakuuttaja näkyy myös luvuissamme, erityisesti YEL-vakuutusten määrässä.

Veritas on vuodesta 2017 alkaen työstänyt strategiaa, jonka keskiössä ovat yrittäjät ja yrittäjävetoiset yritykset. Meidän mielestämme suomalaiset yrittäjät ansaitsevat eläkeyhtiön, joka on kiinnostunut heidän arjestaan ja suunnittelee palvelunsa heidän tarpeidensa pohjalta. Olemme määritelleet strategiassamme, että jokaisella Veritaksen asiakkaalla – pienellä tai suurella – on oma yhteyshenkilö, johon voi ottaa yhteyttä kaikissa eläkeasioissa. Vuoden 2019 aikana selkeytimme viestiämme entisestään ja konkretisoimme, miten strategian pitää näkyä asiakkaiden arjessa.

Tavoitteemme olla yrittäjän arvoinen eläkevakuuttaja näkyy myös luvuissamme, erityisesti YEL-vakuutusten määrässä. Vakuutettujen yrittäjien määrä kasvoi 6,7 prosentilla vuonna 2019, kun koko eläkealalla vastaava luku oli 1,5 prosenttia. Myös TyEL-vakuutusten määrä on kasvanut tasaisesti kahden viime vuoden aikana.

YEL_ja_TyEL_2019.jpg

Veritas on viime vuosina panostanut toimintansa tehostamiseen, sillä sen ansiosta voimme maksaa entistä paremmat asiakashyvitykset asiakkaillemme. Hoitokustannustulos parani ilahduttavasti vuoden 2018 noin 1,3 miljoonasta eurosta noin 2,5 miljoonaan euroon vuonna 2019. Nämä rahat maksetaan suoraan asiakkaillemme. Veritaksen hoitokustannussuhde on parantunut noin 10 prosenttiyksikköä sen jälkeen, kun uusi strategiamme lanseerattiin vuonna 2017. Olemme tyytyväisiä kehitykseen ja tavoitteemme on, että sama kehitys jatkuu tulevinakin vuosina.

Eläkealan toiseksi vakavaraisin yhtiö

Veritaksen sijoitustuotot olivat nousujohteisten markkinoiden ansiosta vahvat (9,9 prosenttia). Eläkevarat sijoitetaan hyvin pitkällä tähtäimellä ja vuosien välillä voi olla paljonkin vaihtelua, kuten vuoden 2020 alkupuoli on osoittanut. Vuodenvaihteessa Veritas oli edelleen eläkealan toiseksi vakavaraisin yhtiö. Se osoittaa, että sijoitustoimintaa on hoidettu menestyksekkäästi pitkällä aikavälillä.

Eläketoiminnassa otimme vuoden aikana käyttöön robotiikkaa ja automaatiota helpottaaksemme ja nopeuttaaksemme eläkekäsittelyä. Ensimmäiset vaikutukset alkoivat näkyä vuoden lopussa, sillä käsittelyajat nopeutuivat merkittävästi. Strategiassamme puhumme elinikäisestä eläkeneuvonnasta. Uskomme, että suomalaiset haluavat tasaisin väliajoin tarkistaa eläketurvansa, jotta he voivat tarvittaessa vaikuttaa asioihin silloin, kun eläkeikään on vielä useampi vuosi jäljellä. Eläkekäsittelyn automaatio vapauttaa aikaa, jonka käytämme aktiivisempaan keskusteluun edunsaajiemme kanssa.

Uuden pääkonttorimme rakentaminen Kupittaalle eteni vuoden aikana aikataulussa. Näillä näkymin pääsemme muuttamaan uusiin tiloihin vuoden 2020 loppupuolella. Veritakselle muutto ei tarkoita pelkästään uusia toimitiloja, vaan siirtymistä uuteen ja moderniin työskentelytapaan. Muutamme kiinteistöön, joka täyttää vaativimmatkin vastuullisuusvaatimukset materiaalien, energiaratkaisujen ja käytön suhteen.

Haluan kiittää kaikkia asiakkaitamme siitä, että olette valinneet Veritaksen yhteistyökumppaniksenne eläkeasioissa. Samalla esitän lämpimät kiitokseni Veritaksen työntekijöille, jotka palvelevat asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla joka päivä. Taloustutkimus teki vuoden lopussa vuosittaisen asiakastutkimuksensa, jossa mitattiin asiakastyytyväisyyttä kaikissa eläkeyhtiöissä. Veritas nappasi jälleen ykkössijan kuudetta vuotta peräkkäin. Kiitos siitä kuuluu mahtaville työntekijöillemme!

Carl Pettersson, toimitusjohtaja

Liitteet

  •  

    Toimintakertomus ja tilinpäätös

    Lataa pdf

  •  

    Selvitys hallinto- ja ohjausjärjestelmästä

    Lataa pdf

PRI-raportti (pdf, englanniksi)
Tietoa PRI-järjestelmästä (englanniksi)