Rahoitus

Yritystoiminnan aloittamiseksi tarvitaan lähes aina rahaa.

Liikeideasta riippuen summat voivat vaihdella suuresti - omaan osaamiseen perustuva konsultointi vaatii luonnollisesti vähemmän alkupääomaa kuin vaikka vaatekaupan tai tuotantolaitoksen perustaminen.

Sinun pitää rahoitusta hakiessaan muistaa, että rahalla on aina hintansa. Liiketoiminnan ollessa vielä alkuvaiheessa lainanottoon kannattaa ryhtyä maltillisesti.

Omarahoitus

Voit yrittäjätoiminnan aloittamiseksi satsata omia säästöjäsi tai omaisuuttasi, kuten työkaluja ja koneita. Tätä kutsutaan omarahoitukseksi.

Sijoituksen menettämisen riskiä kannattaa kuitenkin alkuvaiheessa tarkastella kriittisesti, sillä liiketoiminta ei aina kehitykään toivotulla tavalla.

Finnvera

Finnvera myöntää lainoja yrityksille, joilla on selkeät kannattavuusmahdollisuudet, mutta joilla ei välttämättä ole vaadittavia vakuuksia tai tarvittavaa omarahoitusta pankin myöntämille lainoille. Pankit ja Finnvera myöntävät lainoja myös yhdessä. 

Lisätietoja Finnveran rahoitusmalleista saat Finnveran verkkosivuilta.

Veritaksen myöntämät lainat

Yrityksen toiminnan vakiinnuttua myös me voimme työeläkevakuuttajanasi toimia yrityksesi rahoittajana. 

Lisätietoja tarjoamistamme rahoitusvaihtoehdoista saat ottamalla yhteyttä rahoituspalveluihimme, puh. 010 55 010 (vaihde).

Muut rahoitusmallit

Yritys voi saada rahoitusta myös muita kanavia pitkin, mutta nämä tulevat usein kysymykseen vasta yritystoiminnan myöhäisemmässä kasvuvaiheessa.

Tällaisia rahoitusmuotoja ovat tulorahoitus, tavaran toimittajan tai alihankkijan antama maksuaika, luotolliset tilit, luottokortit, pääomasijoittajat, leasing-rahoitukset, osamaksut jne. 

Eri rahoitusmalleihin voit perehtyä kumppaneidemme Aktia Pankin ja POP Pankkien verkkosivuilla.

Starttiraha

Starttiraha on työ- ja elinkeinotoimiston (TE-toimiston) myöntämää harkinnanvaraista tukea aloittavalle yrittäjälle.

Sillä turvataan yrittäjäksi ryhtyvän toimeentulo enintään 18 kuukauden ajalle - tavallisesti kuitenkin vain siksi aikaa, mitä päätoimisen yritystoiminnan käynnistämiseen ja vakiinnuttamiseen menee.

Starttirahan ehdoista ja myöntämisperusteista saat enemmän tietoa paikkakuntasi TE-toimistosta.